Uncategorized

Ravintopäiväkirja

Voin suurella varmuudella sanoa, että olen koko elämäni syönyt keskivertoa terveellisemmin. Olen aina ollut tietoinen ja kiinnostunut ruoasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin. Toki elämässäni on ollut kausia, jolloin olisi voinut syödä terveellisemminkin mutta kokonaisuutena syömiseni varmasti jää plussan puolelle.

En ole koskaan pitänyt ravintopäiväkirjaa. Korjaan. En ole koskaan AIEMMIN pitänyt ravintopäiväkirjaa. Toden totta. Nyt siis kirjaan viikon ajan syömiseni ja juomiseni vihkoon, jotta saamme selville ihan pilkulleen mitä suuhuni työnnän.

Tämä kaikki siis jälleen hyvän valmistautumisen hengessä. Reilun kahdeksan viikon päästä juoksen 100 kilometrin mittaisen kisan Englannissa, ja haluan, että olen tehnyt valmistautumisessa kaiken niin hyvin kuin osaan. Koska en ole ravintoekspertti, pyysiin hommaan apuja Teskusta (sama paikka, jossa kävi n kuntotestissä) ja Petteri Avolalta.

Viikon ”kirjanpidon” jälkeen Petteri analysoi ruokailuni ja mietimme yhdessä asioita eteenpäin. Oma tahtotilani on, että ruokailuni tukee parhaalla mahdollisella tavalla näitä seuraavia tärkeitä viikkoja.

Viikottaiset pitkät lenkkini ovat tästä eteenpäin 30-42 kilometrin mittaisia, ja se asettaa energian saannille uusia vaatimuksia. Energiaa tulee saada riittävästi ja sen tulee olla laadukasta. Toisaalta haluan samalla vielä puristaa itsestäni ylimääräisiä kiloja pois. Jokainen ylimääräinen kilo painaa jaloissa ja siksi olisi hyvä olla mahdollisimman kevyessä kunnossa.

Tämän kirjoituksen aikana join 3dl vettä, jonka menenkin nyt kirjaamaan vihkooni 🙂

Jaa tästä