Uncategorized

Rakkaudesta lajiin

Olen purjehtija. 12-vuotiaasta eteenpäin olen kategorioinut itseni purjehtijaksi. Ehkä tarkemmin vielä kilpapurjehtijaksi. Ihailin kaikkea mitä purjehdukseen liittyy – koko elämäntapaa. Olen kasvanut kiinni lajiin koko sielullani ja sydämelläni. Kaikki haaveeni ovat liittyneet purjehdukseen – erilaisiin purjehduskilpailuihin, purjehdusprojekteihin ja uusiin veneluokkiin. 

Olen tehnyt koko työ-urani eri purjeneulomoissa. Olen ollut niissä työntekijänä niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja olen omistanutkin yhden. Koko maailmani on pyörinyt purjehduksen ympärillä. Koko ihmiskuvani on rakentunut purjehtijoista. Minun ihmiskuvani on suomalainen purjehtija. En tiedä teistä, mutta minusta tämä tuntuu kapeakatseiselta? Tunnen, että on aika laajentaa maailmankuvaa. Olen tuntenut niin jo jonkin aikaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että minun pitää päästää irti tuosta rakastamastani lajista. Jostakin pitää luopua, jotta saa jotain tilalle. Yksi ovi sulkeutuu ja moni muu aukeaa. En varmasti jätä purjehdusta lopullisesti mutta tarvitsen nyt hengähdystauon koko puuhasta.

Rakastan edelleen merta. Olen nähnyt sen kaikki puolet. Olen nähnyt sen säyseänä ja kauniina. Olen nähnyt sen myös erittäin vihaisena, vihamielisenä ja pelottavana. Sellaisena, jonka kanssa pitää olla yhtä tai muutoin se murskaa alleen.

Kaipaan edelleen merelle. Meri on minulle se paikka, jossa mieli lepää ja rauhoittuu. Meren tuoksu ja äänet – rauhoittavaa. Minun pitää aina säännöllisesti käydä meren rannalla ja päästä vesille aistimaan sitä. Mieleni vetää siis edelleen merelle, mutta purjehdus saa nyt olla hetken aikaa telakalla. Pidän tämän tauon puhtaasti rakkaudesta lajiin.

Kuva Satu Ekdahl
Jaa tästä