Uncategorized

Pari sanaa ylikunnosta

On aika taas kirjoittaa pari sanaa. Olen tietoisesti ottanut taukoa blogin kirjoittamisesta ja keskittynyt vaihteeksi vähän muihin asioihin. Nyt kuitenkin tuntui, että haluan vähän valaista teitä, jotka ette ehkä urheile niin aktiivisesti ja ihmettelette mitä minulle kävi pieleen menneellä ultrajuoksullani.

Muutamassa viimeisessä blogissani olen puhunut kehoni ylikunnosta. Mitä se sellainen ylikunto sitten on? Onko ihminen siis liian hyvässä kunnossa kun puhutaan ylikunnosta? No ei ole. Ei todellakaan. Wikipedian määritelmä ylikunnolle on seuraavanlainen: ”Ylikunto tai ylirasitus tarkoittaa sitä, että elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on mahdollisuudet palautua. Ylikunto heikentää elimistön suorituskykyä.[1]

Ylikuntoon joutuneen henkilön fyysisen ja psyykkisen kuorman määrä on kasvanut kovemmaksi, kuin mistä elimistöllä on mahdollista palautua. 

Ylikunnossa ihmisen autonomisen hermoston tasapaino horjuu. Yleisesti puhutaan sympaattisesta ja parasympaattisesta ylikunnosta. Sympaattisessa ylikunnossa ihmisen sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla. Tällöin sykkeet ovat korkealla, ihminen on väsynyt ja rauhaton. Parasympaattinen ylikunto oireilee taas päinvastoin: sykkeet eivät nouse rasituksessa, henkilö on flegmaattinen, masentunut ja välinpitämätön. Sympaattinen ja parasympaattinen ylikunto voivat esiintyä myös yhtä aikaa.

Ylikunto oireilee yksilöllisesti. Ylikunnon oireet voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin. Fysiisiin kuuluvat muun muassa suorituskyvyn lasku, voimattomuus, lihasarkuus, lisääntynyt hikoilukohonnut lepoverenpainevapinarytmihäiriöt, heikentynyt unensaanti tai yliuneliaisuus, heikentynyt tai suurentunut ruokahalu, kohonnut lepopulssi, korkea tai liian matala palautumissyke, kuumeilu ja huonontunut vastustuskyky. Psyykkisiin oireisiin kuuluvat masennus, flegmaattisuus, välinpitämättömyys, hermostuneisuus, jännittyneisyys, hämmennys, pelkoahdistus, ärtyneisyys ja oudot mielihalut.[1][2].”

Tästä on siis kyse. Yksinkertaisesti sanottuna olen rasittanut itseäni enemmän kuin mistä olen pystynyt palautumaan. Nyt kun kelaan asioita taaksepäin, niin oireiluni alkoi jo talvella/alkukeväällä. Olo oli välillä voimaton ja jouduin jättämään muutamia lenkkejä kesken. Näitä seurasi outoa kuumeilua ja sairastamista. Yht´äkkiä en enää pystynytkään tekemään lenkkejä samalla tasolla kuin aiemmin. Silloin olisi pitänyt hälytyskellojen soida ja minun olisi pitänyt ottaa reilusti lepoa.

Esimerkkinä siitä miten kroppa laittaa vastaan ja suorituskyky laskee: Helmikuussa ollessamme La Gomeralla kävimme patikoimassa viisi tuntia. Retkeen mahtui paljon paljon ylämäkeä ja mm. kilometrin mittaiset portaat. Keskisykkeeni oli 94. Patikoinnin jälkeen minulla oli vielä energiaa ja päätin lähteä juoksulenkille. Talomme vierestä lähti tie ylös vuorelle. Juoksin vuoristotietä 3 kilsaa ylämäkeen ja kolme alas. Kolmen kilsan mäkiveto siis 😉 . Keskisykkeeni oli 159.

Kaappaus

Satasensuoralla, eli 100km ultrajuoksulla, sykkeeni pompahtivat hurjiin lukemiin jo heti alussa. Jouduin jo alkukilsoilla kävelemään kun yritin tuloksetta saada sykkeeni kuriin. Verkkainen kävely ylämäkeen nosti sykkeen 135-140 kohdille kun se Helmikuussa La Gomeralla oli pysynyt alle sadan lyönnin. Juoksu tasamaalla nosti sykkeen 150-155. Juoksu olemattoman pieneen ylämäkeen ja syke oli heti 165-170. La Gomeralla vedin kolme kilsaa jyrkkää vuoren rinnettä kovalla vauhdilla ja silloin maksimina oli 177.

Tätä se ylikunto siis tekee. Voimat katoavat ja tuntuu kuin kaikki harjoittelu valuisi hiekkana läpi sormien, jollekin loputtoman suurelle hiekkarannalle, josta se pitää jyvä kerrallaan kasata uudestaan. Sitä kasausta siis nyt teen.

Satu_taluttaa
Kuva Englannista Race To The Stone -kilpailusta. Satun piti taluttaa minut autolle keskeytyksen jälkeen. Tärisin kuin horkassa ja edelleen oksetti reilusti.

 

 

Jaa tästä