Uncategorized

Hyväntekeväisyyden kohde

Viime viikko oli urheilullisesti kovin vaatimaton. Pystyin juoksemaan ainoastaan tiistaina ohjelman mukaisen 15K lenkin. Loppuviikko meni kummallisen vetämättömissä fiiliksissä. Pientä lämpöilyä ja alkavan flunssan oireita puski pintaan koko viikon ajan. Tein toden teolla töitä itseni kanssa, etten lähtenyt ”kokeilemaan”, että josko se pikku flunssanpoikanen lähtisi pois juoksemalla.

Kerroin aiemmin, että haluan liittää tähän minulle tärkeään juoksuprojektiin hyväntekeväisyysaspektin. Toisin sanoen kerätä varoja johonkin hyväksi katsomaani ja jollain lailla minua itseäni koskettavaan kohteeseen. No nyt tämä kohde on varmistunut.

Kävin viime viikolla keskustelemassa Suomen Mielenterveysseuran viestintäjohtajan Eila Ruuskanen-Himman kanssa, ja löysimme tekemisille yhteisen sävelen. Sovimme yhteistyöstä, jossa minä omalla panoksellani tuon näitä monesti hyvin kipeitä asioita esille ja kerron omaa tarinaani. Aloitamme myöhemmin myös kampanjan, jossa kerään juoksullani varoja Suomen Mielenterveysseuran työhön.

Minua nämä asiat liippaavat niin, että minulla diagnosoitiin vuonna 2013 keskivaikea masennustila. Taustalla oli paljon vaikeita asioita ja kohdalleni osui yhtä-aikaisesti useampi elämän kokoinen kriisi. Kaikki, siis ihan kaikki elämässäni piti miettiä uusiksi. Ystävät, kaverit, suku, omat arvot, kuka minä olen, kenelle olen elänyt, mitä elämältäni haluan, mihin uskon, miten käsittelen asioita, osaanko nimetä tunteeni, mitä on viha, mitä on suru, mitä on syyllisyys, mitä on häpeä, mitä on katkeruus, mitä on arvostus, arvostanko itseäni, rakastanko itseäni, hyväksynkö itseni ja monia monia muita asioita.

Nyt jälkeen päin ajattelen, että tuo sairastuminen ja sitä myötä pysähtyminen on kuitenkin kaikessa raakuudessaan, karuudessaan ja raskaudessaan ollut hieno mahdollisuus. Ilman sairastumista en olisi se ihminen, joka olen nyt.
Ilman sairastumista, en kirjoittaisi tätä juttua juuri nyt. Niin se elämä heittelee.

Mieli

Jaa tästä