Rakkaudesta lajiin

Olen purjehtija. 12-vuotiaasta eteenpäin olen kategorioinut itseni purjehtijaksi. Ehkä tarkemmin vielä kilpapurjehtijaksi. Ihailin kaikkea mitä purjehdukseen liittyy – koko elämäntapaa. Olen kasvanut kiinni lajiin koko sielullani ja sydämelläni. Kaikki haaveeni ovat liittyneet purjehdukseen – erilaisiin purjehduskilpailuihin, purjehdusprojekteihin ja uusiin veneluokkiin.  Olen tehnyt koko työ-urani eri purjeneulomoissa. Olen ollut niissä työntekijänä niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja…

Jaa tästä

Ravintopäiväkirja

Voin suurella varmuudella sanoa, että olen koko elämäni syönyt keskivertoa terveellisemmin. Olen aina ollut tietoinen ja kiinnostunut ruoasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin. Toki elämässäni on ollut kausia, jolloin olisi voinut syödä terveellisemminkin mutta kokonaisuutena syömiseni varmasti jää plussan puolelle. En ole koskaan pitänyt ravintopäiväkirjaa. Korjaan. En ole koskaan AIEMMIN pitänyt ravintopäiväkirjaa. Toden totta. Nyt siis…

Jaa tästä

Meidän Vappu

Meillä oli Satun kanssa ideana lähteä Vapuksi repoveden kansallispuistoon telttailemaan. Olin kuitenkin vielä perjantaina puolikuntoinen sairastamisen jäljiltä ja päätimme toteuttaa suunnitelman B. Otimme lauantain iisisti, katsoimme leffoja ja chillasimme. DVD -soitin raksutti mm. Matt Damonin tähdittämän Martian elokuvan, sekä The Program -nimisen ”rainan”, joka kertoo Lance Armstrogin dopingin huuruisen tarinan. Molemmat suositeltavia katsottavaksi. Tänään sunnuntaina…

Jaa tästä

Tummat vedet

Viime päivät ovat menneet sairastellessa. Onnistuin kalastamaan itselleni jonkun kevätpöpön, joka puhkesi kukkaan lauantai-iltana kuumeen merkeissä. Jo aamulla oli vähän nuhainen ja tukkoinen olo ja jouduin jättämään sen päivän lenkin väliin. Iltainen kuumeen nousu osoitti, että päätös oli oikea. Olen suoraan sanotuna hemmetin huono sairastamaan. Lukeminen on osoittautunut avaimeksi siihen, että pysyn paikoillani ja levossa….

Jaa tästä

Kunnon testausta

Käväisin tänään kuntotestissä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa melko reilusti. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että olisi ollut viisasta käydä testissä ennen kuin aloitin tämän juoksu-projektin. Olisi ollut mustaa valkoisella omasta lähtökuntotasosta. Noh, jossittelu on täysin turhaa, sillä voimme elää vain tässä päivässä. Testin teki TesKu Oy niminen täyden palvelun testaustalo ja sieltä testauspäällikkö Petri Jääskeläinen. Heti…

Jaa tästä

Hiertymät kuriin

Jokainen maratoonari tai muutoin vain pitkiä lenkkejä juokseva on tutustunut kaiken sortin hiertymiin. Lyhyellä lenkillä mukavan tuntuiset vaatteet saattavat näyttää toisen puolensa kun lenkki kestää vaikka pari tuntia. Käytin ensimmäisellä (ja tähän saakka ainoallani) maratonillani valkovaseliinia hiertymien estoon. Sitä hieroin nivusiin, kainaloihin, jalkoihin, varpaisiin ja mihin tahansa nyt hiertymiä voi kuvitella syntyvän. Valkovaseliini oli ihan…

Jaa tästä

Uusia polkuja

Kuten edellisestä blogistani kävi ilmi, olemme muuttaneet. Lauttasaari elää vahvaa muutoksen aikaa, kun rakennusbuumi sinne käy kuumana. Muutos on silmiinpistävimmin nähtävissä lisääntyneenä ihmismääränä – luonnollisesti. Lauttasaaren eteläkärki on kauniina päivinä pian yhtä kansoitettu kuin kaivopuisto. Päätimme hypätä tämän kehityksen junasta pois, ja vaihtaa maisemaa. Maisemanvaihdos tuo tullessaan aina mukavia juttuja. Varsinkin kun muuttaa alueelle, joka…

Jaa tästä

Hyötyliikuntaa

Muutto. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Viime viikon loppupuoli meni muuton parissa. Olemme aktiivisesti pyrkineet kaikesta ylimääräisestä tavarasta eroon. Vuonna 2013 muutimme Espanjaan ja silloin piti ”elämän” mahtua pakettiautoon. Se oli hyvä hetki käydä läpi tarpeellisia ja tarpeettomia tavaroita. Muutettavaa ei siis ollut mitenkään järkyttävän paljon, mutta ainahan noissa oma hommansa on. Muuttolaatikoiden ja huonekalujen kantaminen käy oikeinkin…

Jaa tästä

Muistikirja

Pienestä asti minua on kiehtonut muutamat, ehkä vähän hassutkin asiat. Olen pitänyt linkkareista, fikkareista, työkaluista ja muistikirjoista. Tänään sain odotetun paketin ameriikanmaalta. Chicagolainen Field Notes Brand osui jossakin kohtaa silmiini webin ihmemaailmassa. Field Notes on graafisen suunnittelijan Aaron Draplinin luoma yksinkertainen 48-sivuinen muistikirja. Simppeli, hyvin brändätty, hyvin suunniteltu, käyttöön tarkoitettu tuote. Näin digitaalisena aikana on…

Jaa tästä

PK:ta

Olen antanut itseni ymmärtää, että peruskestävyysharjoittelua ei voi koskaan olla liikaa. Kaiken kunnon perusta ovat nuo matalatempoiset ja pitkäkestoiset harjoitukset. Näillä luodaan koko kunnon kivijalka, jonka varaan voi sitten rakentaa. Luin hiljattain Outside -lehden artikkelista ”How to Do Endurance Training Better” seuraavanlaisen kaavan: treeneistä 90% tulisi olla matalan intensiteetin harjoituksia, kestoltaan minimissään tunti. Tahti tulisi…

Jaa tästä